maanantai 24. syyskuuta 2012

ÅBO

Viikonloppu sujahti ohi vähän erikoisemmissa maisemissa, meinaa Turussa! Serkku tosiaan muutti sinne nyt tässä syksyllä yliopistopaikan perässä ja täytyihän mun mennä siellä käymään tarkastamassa paikat. Oli ihan tosi kivaa! Perjantaina suuntasin junalle melkein suoraan ruotsin kirjotuksista (joita en halua kommentoida millään tasolla, tulokset kertokoon) ja kävin siinä samalla sitten noutamassa kuvausliikkeest tilaamani 450 kuvaa. Ihan jäätävä määrä! Sitten olinkin Turussa jo ihan hujauksessa, matka meni tajunopeeta. Käytiin siinä Johannan kans sitten kaupassa ostamassa ainekset illan gourmet-illallista varten. Siinä sit kokkailtiin ja syötiin ja yks uus tuttavuus liitty seuraan. Ruuan jälkeen ruvettiinkin sitten tositoimiin (ks. ylärivi, keskimmäinen kuva). Jossain kohtaa saatiin raahattua perttumme bussipysäkille ja sillä bussilla kaupunkiin. Ihan tosi epäreilua, että Turussa yöbussi maksaa vaan euron enemmän, mitä päivällä! Tampereella on tuplahinnat, mikä on suorastaan hävytöntä. Päädyttiin The Monkeys mestaan, mikä osottautu ihan kivaks paikaks ainakin tälläin ensivaikutelmallisesti. Oli hemmetin hauska ilta. Kiva saada vähän vaihtelua näihin naamoihin (sori kamut, heh) ja kreisibailata lähes anonyyminä kaikkien tuntemattomien ihmisten keskellä. Vapauttavaa. Plus uudet tuttavuudet on aina virkistäviä.turkuAnteeks ny taas näistä kännykkäkuvista, mutkun en mää lähteny kameraa sit raahaa mukaan ja ja ja .. Lauantaina heräiltiin siinä kahen maissa ja rauhassa väsättiin aamupalaa ja semmosta. Tämän brunssin jälkeen suunnattiin treffailemaan Simoja Finnkinoon ja oli kyllä hulvaton elokuva, pidin! Plussaa myös siitä, että Suomalaisessa leffassa ei törmänny Mikko Leppilampeen, Pamela Tolaan, Laura Briniin, Outi Mäenpäähän tai muihin näihin perusnaamoihin. Leffan jälkeen käytiin täyttämäss masut Amarillossa ja oli ihan tosi hyvä hamppariannos! Kun kotiin päästiin, laitettiin Aladdin pyörimään ja sen jälkeen oli aika untenmaille.
Sunnuntain missiona oli ostaa mikro ja löytää takas Tampereelle. Kumpikin missio accomplished ja pääsin turvallisesti kotiin. Kiva viikonloppu ja ei mulle ainakaan jääny tästä reissusta semmosta Turku on Suomen perseenreikä -makua suuhun, että voi sinne toistekin lähtee! Miks ei vaikka opiskeleen?

2 kommenttia:

  1. sä mihkää turkuu mee opiskelee. tai jos meet mäki tuun si mukanxd

    VastaaPoista
  2. ps tää sanavahvistus on perseest ota se pois:D

    VastaaPoista