Uusi vuosi vierähti tosiaan Helsingissä. Eka uv baarimeiningeissä, ihan helmee! Ensin oli kuitenkin vuorossa himokokkailut/laittautuminen/jäätävä vaatekriisi/välikuolema/himokuvailut/alottelu pidemmän kaavan kautta. Oltiin siis Johannalla Myllikässä, siellä jubailtiin ja pohdittiin lähinnä sitä, kuinka miehet on niin älyvapaata ja ajattelematonta sakkia. Todettiin myös, että toi seittemän tuntia on just sopiva aika tohon valmistautumiseen iltaa varten, ei meinaa tullu mitän kiirettä tai paniikkia, muttei aikaa myöskään jääny yli.
Mulla tosiaan oli siis ihan jäätävä vaatekriisi. Olin ostanu Sannin painostuksella yhen "mekon" uuta vuotta varten, mutta lopulta totesin, että se oli ihan liian hävyttömän lyhyt ja vähän liikaa näky paljasta pintaa joka puolelta. Päädyin siis melko turvalliseen kauluspaita-sortsit-korkkarit yhdistelmään. Noi korkkarit ostin Kuopion Skounktenissa, 12cm lisäpituutta eli noilla hiihtelin 192cm pitusena, ihan riittävästi? Teemana oli Koipien yö, että vartta vaan näkyviin! Sinänsä siis sopi teemaan oikein passelisti.
En osaa meikata ikinä mitenkään spessusti, nyt oon sentään oppinu käyttää vähn huulipunaa mikä on sekin mulle jo aika panostus. Ripsienpidennyksistä ei oo enää tietookaan, totesin ettei mulla oo varaa ylläpitää niitä, tai vaikka oliskin niin en tahdo käyttää mun kaikkia rahojani tollaseen ns. turhaan. Katotaan sitten yo-juhliin jos ottais seuraavan kerran. Jos niitä bailuja on ikinä syytä pitää...
Oltiin ostettu jo etukäteen VIP-liput Vanhalle YO-talolle ja sinne suunnattiinkin sitten jo hyvissä ajoin kymmeneltä. Jossain kohtaa myös Jassu ja Jiro liitty meijän seuraan. Jossain vaiheessa iltaa olin kovin varma, että mun jalat täytyis amputoida. Koskkarit oli tehneet tehtävänsä, jos nyt taas hetken aikaa psyis mielessä miks en käy koroilla baarissa. a) ne sattuu niin vitusti b) miesvalikoimasta karsiutuu 92%. Kun kello lähenteli puoltayötä ja screenillä minuutit hupeni, alko Jassu panikoimaan, että pakko löytää pusukaveri! Siinä sit vähän koitettiin kiikaroida, ja vaikka korkeella olinkin, niin ei silti silmään osnu ketään sopivaa. Osalla kävikin sitten vähän parempi flaksi, hehe. Nohh, jospa tästä vuodesta selvitään vaikka täm maaginen puolenyön pusu jäikin saamatta;)
iha sika hyvät setit:DDDDD
VastaaPoista