sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Goutez electronique!

Viimesinä päivinää sitä aina herää ja tajuaa, mitä kaikkee ois halunnu tehdä, mutta sillon ei enää ehdi. Tänään olin kuitenkin ansiokaasti koko päivän menossa siitä lähtien kun heräsin kello yksi. Clemencen kanssa suunnattiin McDonaldsin kautta Goutez electroon. Homman idea: porukkaa kerääntyy viheralueelle syömään ja juomaan tai vaan hengailemaan, samalla kun vieressä jytää electromusat. Siellä istuskeltiin, syötiin ja jubailtiin. Käytiin moikkaamassa myös paikallista nähtävyyttä elefanttia. Se on järkyttävän kokonen masiina, jonka kyytiin voi mennä ja se on ihan niinkun oikee norsu. Paitsi kaks kertaa isompi ja metallia.
IMG_4578 IMG_4622 IMG_4559 
Jossain vaiheessa taas lähettiin keskustassaaa käymään virkistäytymässä baarin terassilla vesilasillisella ja samalla käytiin taas syömässä (koko ajan syömässä?), tällä kertaa paikkana Mezzo di Pasta (haluan tän Suomeen!) Illan mittaa porukka tais keskittyä enemmän siihen juomiseen ja Goutez electrossa oli meidän paluuseen mennessä saatu hyvät bileet aikaseks. Kaikki jammaili ja oli aika lepposta. tyypit 
Musat loppu ysin aikaan ja me muiden mukana siirryttiin after partyihin erääseen café/bar paikkaan. Sielläkin oli meno katossa ja myös sateenvarjo. Toi sateenvarjoa pitelevä muikku oli hirrrveen vakuuttava kun se minisortseissä ja napapaidassa veti sylitanssia tiskillä istuville miehille. Myötähäpeä.
IMG_4686 rinkulat 
Illan päätteeks oli jalat niin sairaaaan kipeet. Onneks ei tarvinnu kävellä kotiin asti, vaan kaverin isä tuli hakemaan meidät keskustasta, ihanaa kiitos! Huomenna on vuorossa aurevoire, ja en tykkää yhtään. Ei sitä koskaan tiedä, millon sitä vasta näkee seuraavan kerran.

Menee hiukan myöhään nää päivitykset, hyvä kirjotella joskus kahelta yöllä. No mutta minä painun pehkuihin ja palaan tänne heti kun löytyy jotakin kerrottavaa. Älkääkä ujostelko liittyä lukijoiksi bloggerissa tai seuraajiksi bloglovinissa! Sweet dreams.

ps. miten saa päivmäärän ja kellonajan laitettua oikein, ilman että koko homma menee ajastukselle?

1 kommentti:

  1. jee tää on kiva!! oikeesti ei oo ollu tosiaa aikaa tehä mitään postauksia ja tärkeitä joku "heräsin. menin töihin. tulin kotiin söin nukuin." "vapaapäivä.menin baariin. olin huisis. jee" :DDDD mut katotaa jos ghetsome herää viel henkii joskus!
    bma!:)

    VastaaPoista